Mie halusin tehdä lasimukin, jonka valitsisin itse kaapista uudestaan ja uudestaan. Sellaisen, johon tekee mieli kaataa aamulla vettä ja iltapäivällä jääkahvia. Ja jonka haluaisin ottaa mukaani, kun lähden ovesta.
Siinä ajatuksessa viehätti se, miten pieni asia lasi oikeastaan on. Silti huomaan, kun juoma näyttää siinä erityisen hyvältä. Kun jääpalat kilahtavat lasiin tai valo osuu sitruunaviipaleeseen, pysähdyn joskus ihan vain katsomaan.
Saimaan rannalla huomaan tekeväni samaa. Vesi on kauempaa katsottuna tyyni, mutta läheltä siinä on koko ajan liikettä. Pieni väre kulkee pinnan poikki ja valo muuttuu sen mukana. Halusin, että jotakin siitä näkyisi myös Siemassa. Siksi kirkas lasi tuntui oikealta. Uurteet antavat valolle reitin, ja juoma saa näkyä sellaisena kuin se on.
Suomeksi lausumme nimen sie-ma. Siitä kuuluu siemaus, se pieni hetki oman juoman äärellä. Englanniksi haluamme nimen kuulostavan Saimalta, jotta siinä kuuluu myös paikka, josta Siema sai alkunsa.
Nuo kaksi merkitystä ovat kulkeneet mukana siitä asti, kun aloimme hahmotella ensimmäistä mallistoa. Toinen vie Saimaan rannalle. Toinen takaisin omaan keittiöön, aamun ensimmäiseen vesilasilliseen.
Pieni hetki. Hyvä siemaus.
